Visit our global site
Viisi Periaatettamme
Vahvat arvomme ohjaavat päivittäistä työtämme ja erottavat meidät muista yrityksistä.
 

Laatu

Kuluttaja on pomomme, laatu on työtämme ja hyvän vastineen antaminen rahalle on päämäärämme.

Olemme yritys, joka on sitoutunut tinkimättömään laatuun kaikessa toiminnassaan. Laadukas työ syntyy halustamme aikaansaada hyviä yksilösuorituksia. Se on myös laatutuotteen ja laatubrandin ensimmäinen edellytys. Siitä kumpuaa myös maineemme yrityksenä, jolla on korkeat vaatimukset kaikessa, mitä se tekee.

Vastuu

Yksilöinä otamme täyden vastuun itsestämme ja työtehtävistämme, työtovereina autamme toisiamme suoriutumaan tehtävistämme.

Emme halua olla yritys, jossa yksilön vastuu omista tekemisistään hämärtyy organisaatiotasojen lukuisuuden vuoksi. Odotamme, että jokainen meistä ottaa suoran vastuun tuloksista omassa työssään sekä osoittaa aloitekykyä ja hyvää harkintaa päätöksissään. Palkkaamalla eettisesti suoraselkäisiä ihmisiä, jotka sopivat tehtäviinsä ja nauttivat niistä, varmistamme, että kukin omalta osaltaan täyttää hänelle asetetut korkeat odotukset.

Vastavuoroisuus

Molemminpuolinen hyöty on jaettu etu, joka kestää.

Uskomme, että suhdettamme liikekumppaneihimme tulee mitata sillä, missä määrin yhteistyöstä syntyy molemminpuolista hyötyä. Hyödyt voivat olla monenlaisia, eivätkä ne aina ole puhtaasti liiketaloudellisia. Vaikka pyrimmekin aina mahdollisimman kilpailukykyiseen lopputulokseen, emme Marsissa koskaan edellytä sellaisia ehtoja, jotka millään tavoin heikentäisivät yhteistyökumppanimme liiketoimintaa.

Tehokkuus

Hyödynnämme kaikki voimavaramme, emme tuhlaa mitään ja keskitymme siihen, minkä osaamme parhaiten.

Miten on mahdollista pitää kiinni periaatteistamme samalla, kun tarjoamme erinomaisen vastineen rahalle ja menestymme? Vahvuutemme piilee tehokkuudessamme. Käytämme kaikkia voimavarojamme - fyysisiä, taloudellisia ja henkisiä - saavuttaaksemme maksimaalisen tuottavuuden. Tuotteemme valmistetaan ja kuljetetaan korkeimmat laatukriteerit täyttäen ja mahdollisimman pienillä yksikkökustannuksilla resursseja tuhlaamatta. Samalla tavoin johdamme myös liiketoimintaamme - mahdollisimman tehokkaalla päätöksentekoprosessilla.

Vapaus

Yrityksemme tulevaisuus riippuu vapaudestamme ja vapautemme riippuu tuloksenteostamme.

Mars on yksi maailman suurimmista perheyrityksistä. Tämä omistusmuoto on tietoinen valinta. Moni muukin yritys on aloittanut perheyrityksenä, mutta kasvaessaan ja tarvitessaan lisää pääomaa, ne ovat listautuneet pörssiin tai maksaneet kasvunsa lainarahalla. Kasvaakseen ne ovat luopuneet osasta vapauttaan. Me uskomme, että kasvu ja menestys voidaan saavuttaa toisella tavalla.


Tapamme toimia

Toteutamme periaatteitamme kaikkialla, missä toimimme.

Sitoutuminen

Lue mihin uskomme ja mitä teemme sen eteen kaikkialla maailmassa

Kaakao ja kestävä kehitys